Minun, sinun, meidän nimi

ihaveanewname

Tovi sitä asiaa tuli pyöriteltyä mielessä, mutta joskus joulukuun aikaan uuden sukunimen vatvominen stoppasi, kun kaikki ajatukset johtivat lopulta vain samaan. Kerroinkin jo aiemmin, että olen aina halunnut luopua omasta sukunimestäni. Sulhon nimi ei kuitenkaan tunnu omalta saati luontevalta, joten vaihtoehdoksi jäi sukunimen ottaminen jommankumman suvun puolelta. En kuitenkaan halunnut nimeä jonkun toisen suvusta, jossa monella on jo sama nimi, joten kallistuin oman edesmenneen mummini sukunimeen, jonka halusin itselleni ensimmäisen kerran varmaan 13-vuotiaana. Päätöstä helpotti tätini hyväksyntä asialle – hän kun omaa kyseisen sukunimen ainoana henkilönä lähisuvusta, joten halusin kysyä hänen mielipidettään. Viime viikolla sain tiedon, että nimeni vaihtui virallisesti.

 Sulhoni ottaa todennäköisesti siis minun uuden sukunimeni avioitumisen myötä, eikä ole asiasta moksiskaan. Minun puolestani hän saa tietenkin pitää oman sukunimensä jos niin tahtoo, mutta hänellekin tuntuu olevan tärkeää yhteinen sukunimi, eikä se oma alkuperäinen tunnu kovin rakkaalta. Vielä emme ole saaneet kuulla arkipäivän seksismejä siitä, että mies on tossukka, kun ottaa vaimonsa sukunimen, mutta niitä odotellessa. Vai jaksavatkohan ihmiset enää pölyttyä oudoissa käsityksissään miehisyydestä, joka nyt auttamattomasti romuttuu, kun mies ottaakin vaimonsa nimen? 😀

Tämä on nyt oma mielipiteeni, mutta tuntuu jotenkin, että valitettavan usein morsiamet luopuvat omasta itselleen tärkeästä nimestä ulkopuolelta tulevan paineen ja ehkä myös sulhasen ja sulhasen suvun mahdollisen mielipahan takia. Mielestäni on hassua, että naisen oletetaan vaihtavan miehensä sukunimeen tuosta noin vaan. En siis sano, että miehen sukunimeen vaihtamisessa olisi mitään väärää, mutta lukemani ja kuulemani perusteella aika harva mies on valmis joustamaan. Pidän itseäni sen suhteen onnekkaana, että ainakaan tästä asiasta meidän ei ole tarvinnut vääntää kättä.

Käymme nyt siis molemmat nimenvaihtoprosessin läpi, ja se tuo toki omia kustannuksiaan. Minulle tämä tietenkin maksoi enemmän, koska jouduin tekemään maksullisen hakemuksen maistraattiin, enkä selvinnyt pelkällä ilmoituksella. Näistä voisin kirjoitella vielä erikseen. Sillä välin yritän sanoa nimeni puhelimessa oikein 😀 Nimim. ”Tässä x hei! Eiku…”

Mainokset

7 kommenttia artikkelissa “Minun, sinun, meidän nimi

  1. Meillä tullaan päätymään samantyyppiseen ratkaisuun, koska halutaan yhteinen sukunimi, mutta kumpikaan ei halua ottaa toisen nykyistä sukunimeä. Päätimme, että otamme yhteiseksi nimeksemme miehen äidin tyttönimen. Kumpikin joutuu hylkäämään oman tutun nimen ja loikkaamaan tasapuolisesti uuteen yhteiseen 🙂

    Tykkää

  2. Meillä kumpikin pitää oman nimensä. Meillä on jo puolet elämästä takana omilla nimillämme, enkä näe mitään hyvää syytä vaihtaa kummankaan nimeä. Mies ei koe tarpeelliseksi että minä ottaisin hänen nimensä, eikä minulle tulisi mieleen pyytää häntä vaihtamaan omaansa. Sen olemme kuitenkin sopineet, että jos lapsia tulee niin ne saavat isänsä nimen – tämä on minun joustoni patriarkaatille 😉 Toinen vaihtoehto olisi uusi yhteinen nimi, mutta emme vakavissaan pohtineet sitäkään. Meillä on kummallakin ihan tavallinen, suomalainen sukunimi, jotka kelpaavat jatkossakin. Etenkin työasioiden kannalta tämä on järkevää. Perheen yhtenäisyys ei tarvitse ovessa olevaa kylttiä. 🙂

    Tykkää

    • Meilläkin toki on vielä tämä optio, että jatkamme eri nimillä 🙂 Olen kyllä samaa mieltä siitä, ettei perheen yhtenäisyys lopulta tarvitse samaa nimeä, ja joidenkin työasioiden kannalta on ihan järkevää jatkaa omalla nimellään. Itse tosiaan halusin erinäisistä syistä vaihtaa oman sukunimeni joka tapauksessa, ja väistämättä tuli siinä samalla mietittyä tätä pikaisesti myös työasioiden näkökulmasta. Minulla on kuitenkin vain kolme tieteellistä julkaisua, jotka ovat vanhalla nimelläni, joten sikäli ei kirpaise mahdollisesti julkaista jatkossa uudella nimellä, kun ei ole ehtinyt vielä syntyä mitään tutkijan identiteettiä, ja näillä näkymin väikkärikin on vain suunnitteluasteella oleva haave 😉

      Liked by 1 henkilö

      • Juu, luulen että jos olisin nuorempi niin harkitsisin nimen vaihtamista vakavissani. Työperustelu tosin ei ole kovin syvällinen, ja monet tutkijat vaihtavat nimeä kesken uran. Työperustelu on sellainen, joka on helppo selittää kaikille. Olen silti aika varma, että vaikka sukunimeni vaihtuisi, niin omalla pienellä tieteenalalla etunimi riittäisi tunnisteeksi niin kauan että ihmiset tottuisivat uuteen nimeen. 🙂 Mutta minulle tämä ei ole tosiaan iso juttu, vaan aika selviö että pidän oman nimeni sekä työ- että henkilökohtaiseen identiteettin liittyvien syiden takia, mutta niitä henkilökohtaisia ”musta tämä tuntuu oikealta” -syitä on vaikeampi selittää ulkopuolisille kuin työperustetta. 🙂

        Liked by 1 henkilö

  3. Meillä tai oikeastaan miehellä edelleen sukunimiasia pohdinnassa. Itse päätin pitää omani, mies saa päättää omansa. Päätös kuulostaa kuitenkin vaikealta, sillä hän haluaisi meille yhteisen sukunimen muttei koe minunkaan sukunimeä omakseen.

    Tykkää

    • Kyllä se siitä vielä pikku pohdinnalla selviää! Kirsi-Maria tuossa aiemmin jo kommentoikin osuvasti, ettei perheen yhtenäisyys tarvitse ovessa olevaa kylttiä, jossa on sama nimi. Jonkin asteisia kompromissiasioita nämä kuitenkin ovat – joko luopuu omasta nimestään tai sitten hylkää ajatuksen yhteisestä nimestä. Niin tai näin, perhe te olette joka tapauksessa 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s