Jotain sinistä

img_6550

img_6553

img_6559

Tadaa! Oma siniseni on (melko perinteisesti) sukkanauha, jonka ostin taannoisilta Love me do -häämessuilta – ja keneltä muultakaan kuin Tuhkimotarinan Heidiltä. Iskin silmäni tähän yksilöön jo ensimmäisessä palaverissamme pukuni tiimoilta, ja Heidi kysyi, josko laittaisimme nauhaan jotakin ekstraa. Koru- ja koristerasiasta löytyikin toinen toistaan söpömpiä pöllöjä, joista valitsin itselleni kuvissa näkyvän pullukan. Heidi laittoi pöllösen paikalleen ja kiikutti sukkanauhan paketissa messuille. Tämä oli juuri sopiva häiden ensimmäinen hankinta, koska jätän mielelläni suurempaa harkintaa vaativat ostokset myöhemmäksi (jos pukua ei lasketa). Sulho hymähteli hyväntahtoisesti, kun morsian huudahteli ostosta esitellessään, että ”Kato nyt, kuinka söpö! Eikö oo ihana?”

Kerrottakoon vielä, että sukkanauhaa ei ole tarkoitus hipelöidä vaivaantuneen morsiamen kintusta pois ja heittää mieslaumalle. En ole vielä edes täysin varma, pidänkö nauhaa päälläni, koska epäilen sen olevan hieman epämukava. Sinistä saattaa siis löytyä lopulta jossain muussa muodossa pienesti ja piilotetusti. Ei siis haittaa, että ”tuhlasin” seitsemän euroa söpöön sukkanauhaan 😀

Pian on kyllä aika pohtia muita ja tarpeellisempia hankintoja. Pinterest on esimerkiksi ollut hyvä apu koristelujen suunnittelussa. Huomasin kuitenkin toissa päivänä hakevani Pinterestistä enemmän inspiraatiota kotimme joulukoristeluun hääaiheisten kuvien jäädessä taka-alalle. Hups.

Millä mallilla muiden häähankinnat ovat? 🙂

Mainokset